parhaat siivousfirmat samassa paikassa

Löydä kaupungissasi olevat siivousfirmat helposti

Siivousfirmat tuovat helpotusta arkeen. Imurointi, lattioiden pesu, mattojen puistelu ja pölyjen pyyhkiminen vievät ison siivun vapaa-ajasta. Lauantait ovat perinteisiä siivouspäiviä suomalaisperheissä. Lauantaina käydään usein myös kaupassa koko perheen voimin. Ei ihme, että lauantai klo 14 on tutkimusten mukaan keskivertosuomalaisen viikon stressaavin hetki – vaikka viikonlopun pitäisi olla omistettu lepäämiselle ja palautumiselle! Siivouspäivän ja kaupassa käymisen voi toki hoitaa arki-iltana, mutta aika on usein kortilla. Pitkän työpäivän jälkeen pitäisi vielä hakea lapset tarhasta, kaartaa kaupan kautta vältellen karkki- ja leluosastoa, laittaa ruokaa, viedä lapset harrastuksiin, pestä pari koneellista pyykkiä, siivota koko asunto, hakea lapset harrastuksista, käydä lenkillä, viettää parisuhdeaikaa ja käydä nukkumaan niin aikaisin, että ehtii saada ainakin 8 tuntia täyteen ennen kellon soimista. Kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä, ja sitä se usein onkin – varsinkin, jos perheessä on vain yksi vanhempi.

Eikä olisi ihanaa tulla siivottuun kotiin? Siivouspalvelut eivät ole vain rikkaiden yksinoikeus, sillä mahdollisuus kotitalousvähennykseen tarkoittaa sitä, että kotisiivouksen voi saada alle 20 eurolla tunti. Kodin ylläpitosiivoukseen riittää 2–4 tuntia (toki asunnon kodista riippuen), ja siivousta tarvitaan viikon tai kahden välein. Pienen asunnon siivous kahden viikon välein tarkoittaa siis noin 80 euroa per kuukausi. Ammattilainen siivoaa kodin nopeasti, mutta tehokkaasti, ja sinulle jää näin ollen paljon lisää vapaa-aikaa. Tiesithän, että myös kaupassa käymisen voi ulkoistaa? Monissa kaupungeissa kaupat toimittavat ruoan kotiin asti noin kymmenellä eurolla. Isoimmissa kaupungeissa on myös ruokakassipalveluita, jolloin saat kotiisi valmiiksi suunnitellun ruokalistan ja oikean määrän raaka-aineita viikon ruokiin.

Minkälainen on hyvä siivousfirma?

Hyvä siivousfirma on luotettava, sillä on töissä kokeneita siivoajia ja se kuuluu ennakkoperintärekisteriin, mikä tekee kotitalousvähennyksen hyödyntämisestä mahdollista. Luotettava firma tekee viikko- tai suursiivouksen sovitusti, ja pitää huolen siitä, että asiakkaan on mukava tulla siistiin ja raikkaaseen kotiin. Varsinkin isoimmilla paikkakunnilla on valinnan varaa siivousfirmojen suhteen: voit valita vaikka pelkästään ekologisia tai vain hajusteettomia siivousaineita tarjoavan yrityksen. Hyvän siivousfirman kanssa on helppo sopia avainten luovutuksesta ja muista käytännön asioista. 

Minkälaisia palveluita siivousfirmat tarjoavat?

Siivousfirmat tarjoavat sekä kertasiivouksia että säännöllisiä viikkosiivouksia. Säännöllisen viikkosiivouksen hinta on usein edullisempi kuin kertasiivouksen – näin asiakkaat houkutellaan sitoutumaan. Tutulle siivoojalle ei tarvitse joka kerta selittää erikseen, mistä imuri ja pistorasia löytyvät, minne roskapussin voi viedä ja miten perheen koiran kanssa tulee toimeen, jos kukaan ei ole kotona. 

Säännöllinen viikkosiivous tarkoittaa pintojen pyyhkimistä, imurointia, lattian pesua, vessan ja kylpyhuoneen puhdistamista sekä roskien vientiä. Tarpeen (ja toiveiden) mukaan siivooja voi myös täyttää astianpesukoneen, ripustaa pyykit, vaihtaa lakanat, tampata matot ja kastella kukat. Tällainen ylläpitosiivous ehkäisee isompia suursiivouksia. Kun roiskeet poistetaan jo tuoreeltaan, ei lika ehdi pinttyä. 

Kertasiivouksen voi tilata tarpeen mukaan. Ehkä töissä on poikkeuksellisen kiireinen jakso, mutta anoppi on tulossa kylään? Ehkä tahdot teettää vanhan vuokra-asunnon loppusiivouksen aikapulan takia, tai ehkä edellinen vuokralainen on jättänyt asunnon sottaiseksi – silloin vuokranantaja voi tilata paikalle siivousfirman ja laskuttaa siitä edellistä vuokralaista. Ehkä ikkunoiden pesulle ei löydy sopivaa aikaa, tai tahdot pesettää matot tai sohvan? Ota yhteyttä alueellasi toimivaan siivousfirmaan!

Kenelle siivouspalvelut sopivat parhaiten?

Siivouspalvelut sopivat kaikille, jotka haluavat apua siivoukseen tai hankkia siten lisää vapaa-aikaa. Erityisen hyvin siivouspalvelut helpottavat yksin asuvien senioreiden ja kiireisten lapsiperheiden elämää. Esimerkiksi mattojen puistelu on monelle iäkkäälle liian raskasta. Lapsiperheiden elämä helpottuu, kun ei enää tarvitse riidellä siivousvuoroista ja raivata kalenterista väkisin aikaa imuroinnin kaltaisille, tylsille aktiviteeteille. Kotityöt aiheuttavat monessa perheessä paljon riitaa ja eripuraa! Samalla kun tilaat kotisiivouksen, tuet myös kotimaista työllisyyttä. Siivouspalveluiden käyttämisestä on aivan turha potea huonoa omaatuntoa – siivouspalveluita käyttävät nykyään monet muutkin!

Siivouspalvelut sopivat myös yrityksille. Ravintoloitsijan, kampaajan, kirjanpitäjän tai vaikka motelliyrittäjän ei kannata tuhlata kallista aikaansa siivoamiseen, vaan keskittyä ydinosaamiseensa ja pääasiallisiin tehtäviinsä. Siivousfirmalla on omasta takaa laadukkaita välineitä ja pesuaineita, joilla tilat saadaan nopeasti kiiltävän puhtaiksi. Asiakas osaa arvostaa siistejä ja hajuttomia saniteettitiloja, sormenjäljetöntä vastaanottotiskiä, puhtaita mattoja ja villakoirattomia nurkkia. Yrittäjälle toimitilojen siivoaminen on verovähennyskelpoinen liiketoiminnan kulu.

Artikkelit

Nainen sivoaa kotia
Blogi

Näillä vinkeillä puhdas koti

Näillä vinkeillä puhdas koti Siivous on vain harvan lempipuuhaa. Ennen vanhaan kodin siivous hoidettiin lauantaina, ja mattoja tampattiin lähes joka talon pihassa. Siivoaminen aloitettiin jo

Lue lisää »
Scroll to Top